Tänään on keskiviikko 8. 2. 2012
Olet sivulla:   Etusivu YLTE

Seura

Tulosta Sähköposti

Historia

Vuonna 1976 perustettiin Ylivieskan Kuulan tennisjaosto, joka toimi 15 vuoden ajan. Tämän jaoston työn jatkajaksi syntyi Ylivieskan Tennisseura ry vuonna 1990. Seuran alkutaipaleella merkittäviä seikkoja olivat Ylivieskan Tennishallit Oy:n rakentama tennishalli sekä kolmen uuden massakentän saaminen urheilukentän kupeeseen. Nykyään Ylivieskan kaupunki omistaa sekä ulko- että sisäkentät.

Ylivieskan Tennisseura (YlTe) on järjestänyt juniorivalmennusta koko olemassaolonsa ajan. YlTe:n treeneissä on käynyt n. 400 nuorta. Seura on myös pitänyt tenniskursseja sadoille aikuisille. Kisoja Ylivieskassa on vuosien saatossa ollut noin 100. Ylivieskan Tennisseura on aktiivisella toiminnallaan vaikuttanut siihen, että Ylivieskassa on hyvät olosuhteet harrastaa tätä lajia.

Seuran puheenjohtajina ovat toimineet Marja Similä (nyk. Haulos), Heikki Vainiotalo ja Antti Helminen. Jäsenmäärä on 1990-luvun puolenvälin pientä notkahdusta  lukuunottamatta pysynyt n. 100 jäsenessä.

Viimeksi päivitetty 06.05.2009 12:14